Kohteena Uukuniemi: nähtävyydet ja tekemiset matkailijalle

Piskuinen Uukuniemen pitäjä sijaitsee Suomen itärajan tuntumassa, Pohjois- ja Etelä-Karjalan rajamailla. Aikaisemmin kuntana tunnettu Uukuniemi liitettiin vuonna 2005 Parikkalaan ja nimitys Uukuniemen pitäjä hyväksyttiin vuonna 2017. Pitäjällä on pitkä historia, sillä se mainittiin jo historiankirjoissa vuonna 1500 Sortavalaan kuuluvana kylänä. 

Pitäjän historiaa on värittänyt uskonto, etenkin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa syntynyt herätysliike uukuniemeläisyys, jonka saarnaaja Helena Konttinen jätti jälkensä Suomen historiankirjoihin. Lisäksi sijaintinsa ansiosta Uukuniemi on ollut keskeisessä asemassa Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sodissa. 

Tänä päivänä alue on kuuluisa puhtaasta luonnostaan, kylämaisemistaan ja itäsuomalaisen rennosta elämäntavastaan. Vaikka kyseessä on hieman yli 500 asukkaan pitäjä, se ja sen lähialueet tarjoavat matkailijallekin oivan tarjonnan nähtävyyksiä, majoitusmahdollisuuksia ja tekemistä, joten seuraavalla kerralla kannattaa ulkomaan sijaan suunnata suoraan Suomen kauniille itärajalle.

Nähtävyydet

Uskonnosta kiinnostuneille Uukuniemellä sijaitsee 1700-luvulla rakennettu Uukuniemen kirkko ja vuonna 2017 käyttöön vihitty Pyhän perheen tsatsouna, jossa voi käydä rauhoittumassa ja kahvitella vieressä sijaitsevassa Akkakallion tsatsouna -kahvilassa. Noin 30 kilometrin päässä, Saaren kylässä, sijaitsee Saaren kirkko, joka on 1930-luvulla valmistettu tiiliskivikirkko. Sen erikoisuutena on Laila Järvisen maalaama alttaritaulu, joka on lajinsa suurimpia. 

Lähialueilta löytyy myös muita mielenkiintoisia vierailukohteita. Noin 57 kilometrin päässä Uukuniemeltä sijaitsee Veijo Rönkkäsen elämäntyönä luoma taiteellinen Patsaspuisto, jossa on lähes 500 erilaista betonipatsasta. Puistossa vieraileekin vuosittain tuhansia kävijöitä ja sisäänpääsy on ilmaista. Puisto on saanut kansainvälistä huomiota, kun se listattiin amerikkalaislehdessä yhtenä maailman kammottavimpina paikkoina. 

Museoista kiinnostuneet voivat vierailla esimerkiksi Saaren kylässä sijaitsevassa Hevosvetoisten ajoneuvojen ja työkoneiden museossa, Honkakylän kauppamuseossa, Parikkalan meijerimuseossa tai Parikkalan kotiseutumuseossa, johon on koottu talonpoikaisesineistöä 1900-luvun alkupuolelta. 

Muuta tekemistä

Uukuniemi ja sen lähialueet tarjoavat tekemistä myös retkeilijöille. Parikkalan kunnassa on yhteensä 80 kilometrin pituiset retkeilyreitit, joiden varrella on kotia ja laavuja levähtämistä varten. Luonnosta kiinnostuneet voivat tutustua useisiin lintukohteisiin, sillä alue on yksi Sisä-Suomen lajirikkaimmista seuduista - niitä on havaittu yli 300 eri lajia. 

Alueen vesistöt tarjoavat oivat raamit melontaan, kalastukseen ja veneilyyn. Talvisin ylläpidetty latuverkosto palvelee aktiivimatkailijoita. Jos liikunta ei ole juttusi, niin muita rentoutumistapoja Uukuniemellä ovat: 

 

Majoitus

Majoitukseen on alulla useita vaihtoehtoja. Uukuniemellä sijaitseva Papinniemi Camping on oiva paikka nauttia pitäjän vihreydestä etenkin kesäaikaan. Koko perheen leirintäalueella voit majoittua teltan ja karavaanin rinnalla myös mökeissä. Ravintolassa voit maistaa erikoisuutena biisoni- ja karitsahampurilaisia. Biisoneita kasvatetaan paikallisella Hovilan tilalla. 

Parikkalan kunnasta löytyy muita majoitusmahdollisuuksia, kuten palomiesteemainen Fireman Center -hotelli, aittamajoitusta JaananPihalla ja runsaasti perinteisiä vuokrattavia lomamökkeja ja -huviloita.